1.1.2014
Ilves B - Pirkat Harraste
Ottelupaikka »
TFT 2012 pelattu22.04.2012 Legendaarinen Tampere Floorball Tournament on saatu päätökseen tältä vuodelta. Tänä vuonna oli turnaushistorian suurin osallistujamäärä, 173 joukkuetta. Turnaukseen osallistui noin 3500 henkilöä pelaajineen, toimihenkilöineen ja vanhempineen. Turnaus pelattiin seitsemällä Tampereen alueen salibandyhallilla, ja kenttiä oli käytössä 16. Raholan Liikuntakeskuksessa oli tuttuun tapaan lämmin tunnelma viidellä kentällään. Spiral Salit, joissa kenttiä oli neljä ja katsomot olivat kannattajia pullollaan. Tampere Areena ja Ylöjärven Liikuntakeskus vetivät myös paljon joukkueita, joissa molemmissa oli kaksi kenttää. Tenniskeskuksessa, Atalpassa ja Ylöjärven Urheilutalolla riitti myös paljon hulinaa. Turnauksessa nähtiin jälleen kansainvälistä väriä, kun tänä vuonna oli saapunut vieraaksemme seitsemän ulkomaalaista joukkuetta. Kuusi joukkuetta Ruotsista ja yksi uusi tuttavuus saapui C-tyttöjen sarjaan, Vodnik 186 Venäjältä, Nizhny Novgorodista. Ulkomaalaiset olivat tutusti kovia joukkueita omissa sarjoissaan. Ruotsalaiset pelasivat finaalissa kolmessa eri sarjassa ja ottivat kaksi kultaa ( BT ja P97 ). Vodnik 186 ylsi myös finaaliin ( CT ), mutta hyvästä esityksestä huolimatta jäivät hopealle. Turnaus oli jälleen erittäin kovatasoinen ja halleilla nähtiin monia laadukkaita salibandyotteluita. Turnausjärjestäjät onnittelevat kaikkia mitalijoukkueita sekä kaikkia niitä joukkueita, jotka eivät tällä kertaa yltäneet mitalipeleihin. Ilves Salibandy kiittää kaikkia joukkueita, kannustajia, toimitsijoita, tuomareita, hallipäälliköitä, keittiöhenkilökuntaa, järjestäjiä ja kaikkia muita mukana olleita onnistuneesta turnauksesta! Ilves Salibandy toivottaa kaikki tervetulleeksi ensi vuonna järjestyksessään jo 18. Tampere Floorball Tournament’iin, joka järjestetään 20.-21.4.2013. Nähdään ensi vuonna!! TFT:n facebook sivuilla luettavissa tunnelmia turnauksesta. Kuvia tulossa lisää myöhemmin. Turnauksen tulokset ja sijoitukset nähtävissä turnauksen tulokset sivulla. |